Saavatko näkemykset ohjata tutkimusta?

Kävin viikko sitten esittelemässä Tampereen yliopiston johtoryhmälle vuoden alussa käynnistynyttä tutkimushankettamme. Hankkeessa selvitämme yliopiston henkilöstön kokemuksia Tampereen yliopistofuusiosta ja heidän näkemyksiään yliopistollisesta päätöksenteosta.

Esiteltyäni hankkeemme eräs johtoryhmän jäsen kysyi, miten olemme varmistaneet, etteivät hankkeemme tutkijoiden omat näkemykset vaikuta hankkeessamme esitettyihin kysymyksiin ja henkilöstölle tekemäämme kyselyyn.

Kysymys kieltämättä hätkähdytti, sillä kuin vahingossa se vei suoraan keskelle niitä näkemyseroja, joita viimeaikainen yliopistopolitiikka on tuottanut ja joista juuri Tampereella on kiistelty.

Ajauduimme nimittäin keskellä kysymystä, joka minua niin ihmisenä, yliopistoyhteisön jäsenenä kuin tutkijanakin erityisesti kiinnostaa: kenen tai minkä kuuluu ohjata tutkimusta?

Me tutkimuksen vapauden ja yliopistojen itsehallinnon puolustajat lähdemme siitä, ettei tutkimusta – tai ainakaan hyvää tutkimusta – ole olemassa ilman tutkijoiden näkemyksiä. Tutkimusta tekevien ihmisten näkemykset ovat kaiken tutkimustyön ydin, moottori ja pohja. Ajattelemme, että hyvä tutkimus rakentuu alhaalta ylöspäin niin, että tutkijat valitsevat tutkimuskysymykset, joihin he sitten yrittävät etsiä vastauksia parhaiden tiedossa olevien teorioiden ja metodologioiden avulla.

Valtio ja muut rahoittajat, kuten säätiöt ja yliopistot itse, voivat rahoituksensa ja rekrytointiensa painopisteitä muuttamalla toki maltillisesti ohjata tutkimuksen suuntaa. Ne eivät kuitenkaan voi korvata tutkijoita ajattelevina ja elävinä ihmisinä, jotka ovat kiinnostuneita joistain asioista enemmän kuin toisista ja jotka perehtyvät toisiin asioihin toisia hartaammin, ja päätyvät näistä lähtökohdista luomaan uutta tietoa ja uudenlaista ajattelua. Ei ole olemassa mitään jumalallista tai maallista auktoriteettia, joka voisi luoda tai ohjata tutkimusta irrallaan siitä, minkä johtoryhmän jäsen ilmeisesti näki ongelmaksi – eli meidän tutkijoiden näkemykset.

Tai ehkä kyse ei ollutkaan tieteenfilosofisesta kysymyksestä. On olemassa myös toinen tulkintamahdollisuus: ehkä johtoryhmän jäsenen tarkoituksena oli sanoa, että juuri minun tai tutkimusryhmäni näkemykset ovat niin perustavalla tavalla vääriä, vastuuttomia tai haitallisia, että ne vaarantavat minkä tahansa tutkimusasetelman. Ehkä häntä eivät haitanneet tutkijoiden näkemykset yleensä, vaan juuri meidän hankkeemme näkemykset.

Mitä nämä näkemykset sitten ovat?

Itse olen viimeisen vuoden aikana esittänyt julkisesti ja yliopistoni sisällä näkemyksiä siitä, millaisia olisivat minun mielestäni hyvät yliopistot. Puheissani ja kirjoituksissani olen hahmotellut yliopistoja, joissa yhteisön jäsenet pääsisivät tekemään nykyistä enemmän itseään koskevia päätöksiä, joissa vaalit olisivat tärkeässä asemassa päätöksentekijöitä valittaessa, joissa päätöksenteko tapahtuisi mahdollisimman lähellä lattiatasoa – eli oppiaineissa, tutkinto-ohjelmissa, yksiköissä ja tiedekunnissa – ja joissa vaalien ohi ei nimitettäisi äänivaltaisia jäseniä vaaleilla valittuihin päätöksentekoelimiin. Ne olisivat itsehallinnollisia yliopistoja, joiden hallituksissa enemmistön muodostaisivat yliopistojen oman henkilöstön jäsenet ja opiskelijat, liike-elämän ja muiden intressiryhmien edustaessa äänivallallaan aina vähemmistöä.

Jos nämä ovat vaarallisia ja haitallisia näkemyksiä, mitä ovatkaan ne vaarattomat?

Tai on tietysti olemassa vielä kolmaskin mahdollisuus: ehkä kysyjän tarkoituksena oli vain kyseenalaistaa minun ja tutkimusryhmämme integriteetti. Ehkä hän yritti vihjata, että aiomme vääristellä tutkimuksemme tuloksia niin, että omat agendamme nousevat esiin. Mene ja tiedä. Voihan sellaisiakin ajatuksia esittää oman yliopistonsa tutkimusryhmästä, jossa on useampi dosenttitason ja Suomen Akatemian rahoittama tutkija. Mielelläni en kuitenkaan uskoisi tähän selitykseen.

Keskustelun jälkeen jäin miettimään, olisiko samanlaista kysymystä esitetty, jos aiheenani olisi yliopistollisen johtamisjärjestelmän sijaan jokin muu. Entä jos olisin kiinnostunut vaikkapa yliopistolaisten yrittäjyyskokemuksista? Olisinko joutunut vastaamaan siihen, miten varmistamme, etteivät näkemyksemme ohjaa tutkimuksemme kysymyksiä?

Olen viime vuosina tutkinut kyllä myös suomalaisia yrittäjiä, ja syksyllä ilmestyvässä kirjassa kuvaamme kollegani kanssa heitä, mutta nyt puheena olleessa hankkeessa minun ja kollegoideni kiinnostus sattuu olemaan yliopistollisessa päätöksenteossa. Siksi tutkimme hankkeessamme muun muassa sitä, miten yliopistolaiset kokevat strategisen johtamisen ja yliopistojen päätöksentekomallit. Kokevatko he valitut mallit omikseen vai itselleen vieraiksi? Kannattavako he niitä, vai eivät?

Juuri omien tutkimuksellisten kiinnostuksenkohteidemme takia kysyimme koko yliopiston henkilöstölle tekemässämme kyselyssä esimerkiksi sitä, millainen yliopiston hallituksen heidän mielestään pitäisi olla tai kuinka tärkeänä he pitävät sitä, että ”yliopistoyhteisö nimittää itse omat johtajansa” tai että  ”tutkinto-ohjelmien edustajat määrittelevät itse opiskelijoidensa valintaperusteet”. Vastausasteikko ylsi yhdestä seitsemään. Ja juuri näiden meitä kiinnostavien kysymysten esittämiseen myös saimme rahoituksen Koneen säätiöltä.

Esittämiämme kysymyksiä ohjasi epäilemättä tutkimusryhmämme näkemykset tutkijoina, mutta tuloksia tuotettaessa kyselyn vastaajat ovat tietysti kuninkaita. Jos vastaajat eivät halua nimittää johtajiaan, tutkimusryhmämme raportoi, etteivät he halua nimittää johtajiaan. Jos heidän vastauksistaan ilmenee, että he eivät halua määritellä opiskelijoidensa valintaperusteita, me kerromme siitä.

On siis selvää, että tutkimusta tehdään tutkimuksellisin periaattein, vaikka sitä ohjaakin näkemyksellisyys. Sen sijaan yliopiston itsensä tilaamien selvitysten periaatteista en aina ole päässyt selville. Konsulttien fasilitoimia prosesseja – aina konsistorin itsearvioinnista, yliopistoyhteisön ”pelikirjaan” ja arvotyöhön – on leimannut ennemminkin metodologinen läpinäkymättömyys kuin tutkimukselle ominainen tapa kertoa avoimesti siitä, miten tuloksiin on päädytty. Viime kuukausina yliopistolaisilta on kyselty paljon, mutta annettujen vastausten ja julkaistujen lopputulosten suhteesta tiedämme vain vähän.

Yliopiston johtoryhmällä on epäilemättä omia näkemyksiä, jotka ohjaavat heidän toimintaansa. Tutkijoilla taas on omia, ja juuri niiden pohjalta syntyy kaikki tutkimus. Ne tutkijat, joita kiinnostavat aivan toisenlaiset kysymykset kuin minua – maksa-arvot, mikrosensorit, hoivarobotit tai renessanssirunous – tutkivat niitä. Ja heidän näkemyksensä ohjatkoon heidän tutkimuksiaan.

Sillä juuri tästä oikeudesta ja mahdollisuudesta itsenäiseen ajatteluun ja sen ohjaamaan tutkimukseen keskustelemme, kun pohdimme, miten yliopistoja pitäisi johtaa. Kun kysymme, saavatko yliopistolaiset johtaa itse itseään ja yliopistojaan, mielessämme ovat juuri näkemyksellisen tutkimuksen mahdollisuudet.

Ps. Yliopiston pelikirjaprosessista voi lukea enemmän esimerkiksi historiantutkija Jussi Jalosen blogista: https://jojalonen.wordpress.com/2018/11/24/wau-akatemia/

Arvotyön pääpiirteet esitellään täällä: https://sites.tuni.fi/arvot/esittely/

Konsistorin itsearviointi lienee nykyään niin yleisen tavan mukaisesti määritelty luottamuksellisesti, eikä sitä pystyne lukemaan mistään.

 

Mainokset

One thought on “Saavatko näkemykset ohjata tutkimusta?

  1. Hyvä Hanna ja muut! Tämä on vain tällainen sisällötön purskaus, mutta tekemänne työ on kovin tärkeää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s