Budjettivaltuusto: monitoimitalo

Nurmijärvelle saadaan vihdoin monitoimitalo ja säädylliset tilat kulttuurille. Valtuusto äänesti monitoimitalon puolesta lopulta ilahduttavankin selvin äänin 33-17-1 (vaiti). Alla oodini monitoimitalolle. Hyvät kuulijat Eräs valtuustokollega sanoi eilen, että pidä hyvä puhe, niin hän saattaa kallistua monitoimitalon puolelle. Minulla on vähän … Lue loppuun

Budjettivaltuusto: kevyen liikenteen väylät

Puheeni käyttämättä jääneiden kevyen liikenteen määrärahojen siirtämisestä vuodelta 2013 vuodelle 2015. Tämä vihreiden ryhmäesitys kaatui täpärästi 28-23, eli pyöräteitä ja kävelyteitä saadaan jatkossakin odottaa. *** Hyvät kuulijat, Tänä vuonna kevyen liikenteen rakentamiseen varatuista rahoista lähes kaikki jäi käyttämättä mittaukseen liittyneen … Lue loppuun

Budjettivaltuusto: lakimiehen palkkaaminen

Valtuustopuheeni lakimiehen palkkaamisesta kuntaan. Tämä vihreiden ryhmän ehdotus kaatui 41-10, joten hölmöily jatkuu. Hyvät kuulijat, Minä ja kollegani tutkittiin kaksi vuotta työksemme asiantuntijapalveluiden ostoa julkisella sektorilla – ja julkaistiin aiheesta keväällä kirja. Yksi hälyttävimmistä tutkimustuloksista oli se, että samaan aikaan … Lue loppuun

Budjettivaltuusto: linja-autoliikenteen määrärahat

Puheeni linja-autoliikenteen määrärahojen lisäämisestä ensi vuodelle. Tämä vihreiden ryhmän ehdotus meni läpi yksimielisesti valtuustossa. *** Hyvät kuulijat, Ensi vuoden budjetissa on alibudjetoitu linja-autoliikenteen määrärahat. Tulot on mitoitettu virkamiesten itsensäkin mukaan yläkanttiin ja menot alakanttiin. Tämän odotetaan – ehkä myös toivotaan … Lue loppuun