Aika kantaa vastuuta: Nurmijärven pakolaiset

Nurmijärvellä on tunnetusti kannettavaan yksi häpeä: kunta ei ole vastaanottanut pakolaisia, vaan sysännyt inhimillisen vastuunsa muille kunnille. Näin siitä huolimatta, että kunta on vuonna 1993 tehnyt myönteisen päätöksen pakolaisten vastaanottamisesta.

Vuonna 2011 Johannes Haapalainen (KD) yritti valtuustoaloitteellaan korjata asia. Aloitteen käsittelyä on vetkuteltu jo kolme vuotta, mutta nyt asia on vihdoin päätöksenteossa ELY-keskuksen patistelun myötä.

Viime viikon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti äänin 8-3 esittää, että nyt Nurmijärvi ottaisi kertaluontoisesti vastaan 20-25 pakolaista. Ensi maanantaina asia on kunnanhallituksessa ja sitä seuraavalla viikolla valtuustossa.

Valtuustokollegojen näkökannat tuntuvat käytäväpuheissa jakautuvan kahtia: toisaalta on niitä, joiden mielestä Nurmijärven on korkea aika alkaa kantaa vastuuta, ja toisaalta on niitä, jotka kysyvät, mitä me tästä hyödymme ja paljonko tämä maksaa.

Jälkimmäisille en voi oikein muuta sanoa kuin, että minä lasken mahdolliset pelastuneet ihmiselämät riittäväksi hyödyksi.

Eilisessä kunnanhallituksen epävirallisessa keskustelussa ilmapiiri oli sellainen, ettei ole mitenkään itsestään selvää, että lautakunnan esitys menisi läpi. Seuraavat kaksi viikkoa ratkaisevat, jatkuuko Nurmijärven itsekäs linja, vai alkaako suunta vihdoin muuttua.

Evakkomatka

Kuva evakkomatkasta. Lähde: Puolustusvoimat, SA-kuva

Lautakunnassa oli valittavana vaihtoehto, jonka mukaan kunta sitoutuisi ottamaan 20-25 kiintiöpakolaista kolmen–viiden vuoden välein, mutta lautakunta päätti, että nyt sitoudutaan vain yhteen erään. Tällaista päätöstä on vaikea kannattaa: kunnan on tehtävä tässä asiassa aito suunnanmuutos, ei vain kiillotettava imagoaan muutaman perheen kustannuksella.

(Ks. lautakunnan päätettävänä ollut esitys: http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames)

Ps. Historiallisena tarkennuksena: legendan mukaan Nurmijärvi on historiansa aikana ottanut vastaan 1-2 pakolaista, mutta kukaan ei oikein tunnu tietävän, milloin ja keitä.

20 thoughts on “Aika kantaa vastuuta: Nurmijärven pakolaiset

  1. Mitä vastuuta? Nurmijärven kunnalla tai kuntalaisilla ei ole vastuuta toisella puolella maailmaa Yhdysvaltojen sodankäynnin takia pakolaisiksi joutuneita kohtaan. Jos itse haluatte ottaa vastuuta, niin saatte sen toki tehdä. Mutta ystävä hyvä, älä käytä maailman pelastamiseen yhteisiä rahojamme, vaan ainoastaan omiasi.

  2. Minä ajattelen niin, että edustuksellisessa demokratiassa yhteisten rahojen käytöstä vastaavat ne, jotka on vaaleilla valittu siitä vastaamaan. Uskon, että suurin osa nurmijärveläisistä valtuutetuista on sitä mieltä, että voimme ottaa pakolaisia. Jos ei ole, niin sitten toki mennään sen mukaisesti. Minä joka tapauksessa olen sitä mieltä, ja olen aika varma siitä, että suurin osa minua äänestäneistäkin on. Vastuulla viittaan inhimilliseen vastuuseen niistä, joiden asema on huonompi ja toisaalta kunnan vastuuseen suhteessa valtioon, joka on kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen sitoutunut ja jonka osa olemme. (Tosin kunnan rahaa tähän ei käytännössä mene lähes ollenkaan – tai voi olla, että ei ollenkaan – koska valtiohan maksaa kunnille pakolaisista.) Ja mitä tulee Yhdysvaltojen sodankäyntiin, Suomellakin on toki joukkoja esimerkiksi Afganistanissa Naton johtamassa operaatiossa. Joku sanoisi, että he ovat auhaa turvaamassa, mutta eipä siellä ole rauhaa paljon ollut turvattavana.

  3. Sanot, että kunnan rahaa menee vain vähän tai ehkä lainkaan, koska valtio maksaa kunnille pakolaisista, mutta meidän rahoja ne valtionkin rahat ovat. Nurmijärven kunnan tulisi ajaa nurmijärveläisten ja Suomen valtion tulisi ajaa suomalaisten etua. Anteeksi sivistymättömyyteni, mutta miten pakolaisten vastaanottaminen tekee tämän?

    Jos nyt välttämättä halutaan pitää huoli maapallon toisella puolella asuvista ihmistä, eikä niistä jotka ovat meitä lähellä, niin miksi sitä ei tehdä mahdollisimman kustannustehokkaasti? Sen sijaan, että panostettaisiin varat kriisialueiden lähellä tapahtuvaan toimintaan(jossa pakolaisilla on tuttu kulttuuri, tuntevat toimintatavat ja samalla rahalla saataisiin moninkertaisesti aikaiseksi), lennätämme ihmisiä jotakuinkin maailman kalleimpaan ja eniten luonnon resursseja henkilöä kohden kuluttavaan maahan? Sen lisäksi totaalinen elinympäristön muutos on pakolaisille jos ei shokki, niin hyvin stressaavaa ja elämästä ei välttämättä tule enää mitään.

    ELY-keskuksen kanssa tehtävässä sopimuksessa on myös sellainen miina, jos sopimukseen ei päästä tai sopimusta ei jatketa, niin mitään korvauksia ei tule. Kunta maksaa itse omasta pussista(kuntalaisten pussista) kaiken. Sopimuksessa sitoudutaan ottamaan pakolaisia myös jatkossa. Siis siitä huolimatta vaikka kotouttaminen ei olisi onnistunut ja homma ei toimisi.

  4. – Ei ole mitenkään itsestään selvää, että Suomen valtion tulisi ajaa vain suomalaisten etuja. Minä en ole tätä mieltä, eikä moni muukaan ole.

    – Tietysti kriisialueille on tärkeä panostaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei samalla pitäisi auttaa myös muilla tavoin. Lisäksi en ole nähnyt, että pakolaisten vastaanottoa eniten vastustavat tahot olisivat koskaan ehdottaneet konkreettisia lisäpanostuksia kriisialueiden rahoittamiseen. Esimerkiksi perussuomalaiset päinvastoin haluavat leikkauksia kehitysapuun. Nurmijärvellä myös osa kokoomuslaisista on vastustanut pakolaisten vastaanottoa sillä ajatuksella, että kriisialueita pitäisi tukea ja ihmisiä auttaa paikanpäällä. Myöskään heidän en kuitenkaan ole kuullut esittävän lisäpanostuksia tällaiseen apuun.

    – Jos suurin huoli on luonnonresurssien kuluminen, kannattaa ehkä kohdistaa poliittinen aktiivisuutensa niiden suojelemiseen. Pakolaiskysymys ei ole kovin ratkaiseva tässä mielessä.

    – Pakolaiset tulevat kuntaan vasta, kun ELY:n kanssa on tehty sopimus eli kyllä ne korvaukset myös tulevat. Sopimuksessa, jos sellainen tehdään, tosiaan sitoudutaan ottamaan pakolaisia myös jatkossa. Se on minusta hyvä, ja näin pitääkin olla, jotta kototutumistyöhön suhtaudutaan vakavasti. (Kunta voi kyllä irtisanoa sopimuksen milloin tahansa halutessaan.)

    • Uskomatonta verrata toiselta puolelta maailmaa raahattuja epämääräisiä ”pakolaisia” Karjalan evakoihin. Siis jotain rajaa nyt jo.

      • Jos kerran ei ole ”mitenkään itsestään selvää, että Suomen valtion tulisi ajaa vain suomalaisten etuja”, silloin myös verojen maksun pitäisi olla vapaaehtoista. Toki vihreät ovat tottuneet siihen, että vastikkeetonta rahaa riittää jaettavaksi ympäri maailmaa.

    • On meillä tässä kuntapoliitikko joka ottaa globaaleihin asioihin kantaa.

      Oletko leikkinyt liian pienellä hiekkalaatikolla lapsena?

      Sinut on valittu vaaleissa ajamaan kuntalaisten asioita! Miten tämä edistää sitä?

      Jos olet historiaan perehtynyt Karjalan evakoille, sukukansallemme ja suomen kansalaisille annettiin maapläntti loput oli itsestä kiinni siis rakentaa talo ja navetta, ostaa lehmä, viljellä maata jne. Tämä kaikki vanhempiemme ja isovanhempiemme tekemä TYÖ on hyvinvointimme perusta se on mahdollistanut sinun koulutuksen ja sinä suorastaan halveksit heitä.

      Demokratia on korulause, lause jolla ei ole ollut enää moneen vuoteen mitään merkitystä jos haluaa edistää omaa poliittista uraansa. Vain ryhmäkuri merkitsee ja täten on parempi painaa JAA kun ryhmänjohtaja niin käskee…

      Tiedoksi että raha ei kasva puussa, se tulee veronmaksien kukkarosta ja on edesvastuutonta kasvattaa lapsiemme maksu taakkaa tulevaisuudessa.

  5. Mielestäni Nurmijärvelle voisi hyvinkin ottaa 10 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa, he toisivat katukuvaan kaivattua värikkyyttä ja perustaisivat yrityksiä ja nostaisivat Nurmijärven talouden kukoistukseen.

    • Tuo olisi hyvä alku, mutta koska kriisit Syyriassa ja Irakissa ja varsinkin Afrikassa ovat mitä ovat, niin Nurmijärven pitäisi ottaa vastaan 12.3 miljoonaa pakolaista. Jos ottaa vähemmän, niin rasismi ja ihmisviha. Jos ei ota, niin pitääkin kysyä, että viihaako Hanna ihmisiä?

  6. ”- Ei ole mitenkään itsestään selvää, että Suomen valtion tulisi ajaa vain suomalaisten etuja. Minä en ole tätä mieltä, eikä moni muukaan ole.”

    Lapsellista.

    Oikeasti sinä haluat, että me muut maksamme sinun lapsellisen innostuksesi avustaa koko maailmaa. Avustan kuukausittain Unicefiä ja Plania. Sinä tuskin edes sitä teet.

  7. tottakai naikkonen kyseessä kun tulee ihan älyvapaa ehdotus lähes mistä asiasta tahansa nykyisin , missä ihimeen puskissa te naiset nykyisin kasvatte?
    raha kasvaa puissa ja sähkö tuloo töpselistä ja töitäkään ei tarvi tehä ja ollaan koko maailman sossulandia.vai

  8. Pakolaisilla tehdään härskiä bisnestä. On pakolaisapua, maahanmuuttajien tukea jne. Pakolaisleirillä, mistä nämä ihmiset tulevat, ei ole nykypäivänä suurta hätää. Siellä on vettä ja ruokaa, jopa sähköt ja lautasantennit joka teltassa.

    Välimeren yli tulevat turvapaikanhakijat ovat onnenonkijoita. Kun työnteko kotimaassa ei maistu, lähdetään Eurooppaan.

    Mistään kriisistä kaikkein hädänalaisimmat eivät pääse lähellekään Nurmijärveä koskaan

  9. ”Mielestäni Nurmijärvelle voisi hyvinkin ottaa 10 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa, he toisivat katukuvaan kaivattua värikkyyttä ja perustaisivat yrityksiä ja nostaisivat Nurmijärven talouden kukoistukseen.”

    Tämä on mielestäni ok, jos nämä 10000 otetaan joka vuosi ainakin vuoteen 2025 saakka. Erityisesti pakolaisia tulisi ottaa Syyriasta.

  10. Nurmijärvelle ei voi ottaa pakolaisia, koska rasismi. Outo ajatuskin. Suvaitsevaisuus ja rikkaus on voimavara. 174 000 somalia pitää saada heti Nurmijärvelle, koska väreily ja notkeat lanteet ja sisäsiittoisuus. Ajatelkaa, ilman somaleita suomalaiset naivat toisiaan, sisäsiittoisuus siitä seuraa. 174 000 somalia Nurmijärvelle on minimi, 6 miljoonaa somalia olisi tietenkin parempi, mutta tuskin onnistuu, koska rasismi.

  11. Hannalle olisi hyvä laittaa,,Suomen valtiolliset rajat,,vuosilta 1939,1941, ja 1944,,ja sitten kysyä, mistä evakot tulivat.

  12. Uskomattoman vastuutonta politikkaa, eikö Ruotsin mellakat ole mitään opettaneet. Miksi pitää toistaa kaikki samat virheet kuin muualla Euroopassa mitä tulee pakolaisten ottoon ja maahanmuuttoon, vai onko tällä Hanna Kuuselalla ns. oma lehmä ojassa tässä pakolaisbisneksessä?

  13. ”Jälkimmäisille en voi oikein muuta sanoa kuin, että minä lasken mahdolliset pelastuneet ihmiselämät riittäväksi hyödyksi.”

    Aidot pakolaiset, jotka tulevat Suomeen eivät koskaan ole hengenhädässä. He tulevat turvallisista ja virallisilta kansainvälisen valvonnan alla olevista pakolaisleireistä.

    Sitten on koko liuta ihmisiä, jotka hakeutuvat Eurooppaan omin päin. He eivät käytännössä koskaan pakene muuta kun alhaista elintasoa koska lähtöpaikat ennen Eurooppaan saapumista ovat kaikki turvallisia.

    Suomi ei siis tosiasiassa pelasta ainoatakaan henkeä tuomalla oikeita pakolaisia tai elintasopakolaisia Suomeen. Tällainen maahanmuutto on puhtaasti Suomen naivien poliitikkojen kilven kiillotusta raskaasti verotetun työväen rahoilla. Pääasiassa nämä poliitikot löytyvät vihreistä ja vasemmistosta.

  14. Mihin perustuu tuo väitteesi, että pakolaisista ei tule merkittävää taloudellista rasitetta Nurmijärven veronmaksajille? Valtion apua maksetaan 4 vuotta kiintiöpakolaisista, kuka nuo elättää sen jälkeen? Lisäksi nuo valtion korvaukset: Korvausten määrä
    Laskennallista korvausta saa jokaisesta vastaanotetusta henkilöstä
     2 300 €/vuosi yli 7-vuotiaista ja sitä vanhemmista
     6 845 €/vuosi alle 7-vuotiaista
    Haluanpa nähdä sen henkilön joka Suomessa elää 2300€:lla vuoden…

    Päätetty on nyt mitä on päätetty, mutta suoranainen valehtelu ihmisille tulisi lopettaa. Näistä 20 pakolaisesta tulee Nurmijärven kuntalaisille pysyvä ja merkittävä taloudellinen rasite ja se on pois jostain muusta, ja kuten nyt päätitte tälläkertaa se on poissa päiväkodeista ja kouluista, eli Nurmijärven kunnan lapsilta.

  15. Olimme miettineet Nurmijärvelle muuttoa ,mutta emmepä mieti enää.

    Kuinka viitsit/ kehtaat ikäänkuin verrata (kuva) karjalaisia siis oman maamme kansalaisia,jotka joutuivat pakon sanelemana ja raskain kokemuksin jättämään Suomessa kotiseutunsa,johon olisivat halunneet palata, pakolaisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s