Budjettivaltuusto: kevyen liikenteen väylät

Puheeni käyttämättä jääneiden kevyen liikenteen määrärahojen siirtämisestä vuodelta 2013 vuodelle 2015. Tämä vihreiden ryhmäesitys kaatui täpärästi 28-23, eli pyöräteitä ja kävelyteitä saadaan jatkossakin odottaa.

***

Hyvät kuulijat,

Tänä vuonna kevyen liikenteen rakentamiseen varatuista rahoista lähes kaikki jäi käyttämättä mittaukseen liittyneen teknisen ongelman vuoksi. Varatuista 500 000 eurosta jäi käyttämättä 438 444 euroa. Nämä käyttämättömät rahat siirrettiin Viirinlaaksoon. Kevyeen liikenteeseen varatuilla rahoilla on siis rakennettu Viirinlaaksoa. Hyvä näin, jos rahoja ei tänä vuonna saatu teknisten ongelmien vuoksi käytettyä, mutta yhtään metriä pyörätietä tai jalankulkutietä tällä siirrolla ei rakenneta. Siksi esitänkin, että tämän vuoden käyttämättä jääneet määrärahat siirretään vuodelle 2015. Ensi vuonna niitä ei kuulemma ole mahdollista järkevästi käyttää, mutta vuonna 2015 tarve tulee olemaan taas suurempi, kun Kirkonkylä-Rajamäki väylän rakentaminen saadaan kunnolla käyntiin. Tällä siirrolla saadaan eteenpäin myös Matti Vanhasen tekemää valtuustoaloitetta kevyen liikenteen väylien rakentamisesta kunnan omana työnä, jota suuri osa teistäkin kannatti.

Mainokset

3 thoughts on “Budjettivaltuusto: kevyen liikenteen väylät

  1. Aivan ehdoton olisi saada kevyenliikenteen väylä Klaukkala-Lahnus-välille. Tie on mutkainen, monilta paikoin melko kapea ja paikoin jalankulkijalle tilaa on vain nimeksi. Lisäksi varsinkin työmatkaliikenteessä nopeusrajoituksia pidetään tuolla välillä varsin viitteellisinä. Lahnuksesta kevyenliikenteen väylät jatkuvat Luukin ulkoilumaastoille ja katkeamattomina ympäri Espoota, Vantaalle jopa Helsinkiin – Klaukkala-Lahnusväylä yhdistäisi myös kevyen liikenteen osaksi pääkaupunkiseutua. Kevyen liikenteen väylä puuttuu nyt siis 4 km matkalta. Hankkeen voisi toteuttaa Espoon kanssa yhteistyönä, kun puolet tiestä on Espoon puolella. Oma työmatkani Klaukkalasta Espooseen on 15 km. Kulkisin mieluusti matkan ainakin silloin tällöin fillarilla, jos kevyenliikenteenväylä olisi olemassa, mutta näin autoilijan näkökulmastakin kevyenliikenteen väylä parantaisi ajomukavuutta. En ole kovin perillä asiasta käydystä keskustelusta, mutta ajattelinpahan nyt tuoda tähän yhden mielipiteen. Hyvä että joku näitä kevyenliikenteen asioitakin ajaa!

    • Hei. Kiitos kommentista. Olen täysin samaa mieltä.

      Tilanne on kuitenkin ikävä kyllä se, että näillä panostuksilla Lahnuksentien saa odotella kevyen liikenteen väylää aika kauan. Juuri eilen asukaspajassa Klaukkalassa oli puhetta siitä, että seuraavaksi rakennettavassa Rajamäki-Kirkonkylä välissä menee 7 vuotta. Tämän jälkeen rakennettaisiin Klaukkala-Röykkä väliä….ja muita sitten joskus.

      Taustalla on se, että monet näistä teistä, joissa ei kevyen liikenteen väyliä ole, ovat valtion teitä. Kun valtio ei väyliä rahoita, täytyisi se tehdä kunnan rahoilla. Mutta kuten tuosta budjettivaltuuston päätöksestä voi huomata, poliittinen tuki tälle on heikkoa. Meidän vihreiden ehdotuksenahan oli maltillisesti se, että tänä vuonna käyttämättä jääneet rahat olisi siirretty vuodelle 2015 (minkä luulisin olevan melkein itsestään selvää), mutta edes tämä ei mennyt läpi valtuustossa. Tällä menolla kuntalaiset saavat odottaa väyliä vielä aika kauan. Harmi kyllä.

  2. Päivitysilmoitus: Kevyen liikenteen väyliä: tempaus Metsäkylässä | Hanna Kuusela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s