Anteeksi vain, mutta 8 kilometriä on pitkä matka…

… jos sen joutuu kävelemään sairaana lääkäriin.

Kunta kaavoittaa ja kauppaa parhaillaan uutta asuinaluetta Rajamäeltä. Kylänpään mainostus on jo käynnissä. Se on mainio paikka asua, koska siellä on sekä palveluja että luonnon rauhaa. Tai näin ainakin uskotellaan.

Samaan aikaan kunnassa nimittäin edistetään sitkeästi ajatusta sulkea Rajamäen terveyskeskus. Yksi rajamäkeläisten keskeisimmästä lähipalveluista halutaan ajaa alas siirtämällä palvelut Nurmijärven keskustaan.

Kunnan palveluverkkoa käsitelleessä seminaarissa sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentti puhui 100 000–200 000 euron vuosisäästöistä, jos Rajamäen terveyskeskus lakkautetaan. Pentti piti säästöjä merkittävinä. Anteeksi vain, mutta tämänsuuruiset säästöarviot eivät kyllä alkuunkaan riitä syyksi siirtää yhtä tärkeimmistä peruspalveluista pois yhdestä kunnan päätaajamasta.

Kun kunnan menot ovat vuositasolla yli 200 miljoonaa euroa, ei Pentin esittelemät säästöarviot saa minua kannattamaan tärkeän palvelun viemistä pois kuntalaisten läheltä.

Kun terveyspalveluja viedään kauemmas, kasvaa etenkin vanhusten ja autottomien kynnys lähteä hakemaan hoitoa. Jos vaivoja ei hoideta ajoissa ja niiden annetaan pitkittyä, on lasku aina suurempi niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin. Pitkällä aikavälillä näistä kotiin jäävistä rajamäkeläispotilaista syntyy varmasti 100 000-200 000 euroa suurempi lasku kunnalle.

Tästä on puhunut pitkään meidän vihreiden valtuutettu, terveydenhuollon ammattilainen, Sari Sompajoki. Tarjoamalla kuntalaisille matalan kynnyksen palveluita säästetään terveydenhuollon kokonaiskustannuksissa. Tämä on ilmiselvää, mutta sitä monen on vaikea käsittää kvartaalitaloudessa. Yhtä monen on vaikea käsittää, ettei kaikilla kuntalaisilla – etenkään taajamissa – ole autoa käytössään.

Seminaarissa etäisyyksille naureskeltiin: milloin sairaiden ehdotettiin juoksevan terveyskeskuksiin, milloin taas heidän kerrottiin ajavan joka tapauksessa omalla autollaan.

Paljon olen kuullut myös saivartelua siitä, miten lähipalvelu pitäisi määritellä. Onko 8 kilometriä rajamäkeläisille liian pitkä matka lähipalveluun, kun monista kunnan kylistä terveyskeskukseen on jo nyt paljon pidempi matka? Kyllä se on, kun puhutaan yhdestä kunnan kolmesta päätaajamasta. Ihmiset muuttavat taajamiin, koska he arvostavat palvelujen läheisyyttä. Haja-asutusalueille taas muutetaan muista syistä – ja tällöin hyväksytään ajatus hieman pidemmistä matkoista palveluihin.

Jos taajamaan muuttaneet ihmiset nyt menettävät keskeisimmät palvelunsa, ei taajama-asumisessa – tai Kylänpäähän muuttamisessa – enää ole mieltä. Kuntastrategian mukaan asumista keskitetään tulevaisuudessa Klaukkalaan, Kirkonkylälle ja Rajamäkeen. Tämän pitäisi tarkoittaa myös sitä, että palveluista huolehditaan näissä taajamissa.

Itselleni on vielä jäänyt epäselväksi, ketkä sulkemista oikein kannattavat. Huhujen mukaan ehdotuksen takana on ainakin joukko klaukkalalaisia valtuutettuja, joista yksikään ei kuitenkaan ole uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ja kyllä minä mielelläni kuulisin myös kunnanhallituksen puheenjohtajan Outi Mäkelän kannan asiaan. Vielä vuonna 2007 hän vastusti terveyskeskuksen sulkemista.

Minun kantaani ei kuitenkaan tarvitse arvuutella.

Koko vihreä valtuustoryhmä – klaukkalalaiset mukaan luettuna – on terveyskeskuksen säilyttämisen puolella. Sitä tarkoittaa peruspalveluista huolehtiminen. Kaikki muu on saivartelua, huijausta tai lyhytnäköisyyttä politiikkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s